KEHITYSKESKUSTELUA

Muistaakseni Kiinan lähihistoriassa oli uutisvälineenä seinäkirjoitukset. Martti Lutherilla vastaavasti kirkon pääovi, jossa hän kommentoi silloisia kirkollisia oloja ja tapoja. Voisiko bloginpitäjä avata vastaavia puhtaita vapaita seiniä mielipiteille. Sinne vaan vapaasti ajatusta askarruttava aihe, jota toiset jatkaa tai kommentoi tai esittää oman probleemansa toisten pohdittavaksi. Juttu voi polvella tai sammua, mielenkiinnon mukaan ja uusi syntyä. Se olisi bloginpitäjän uusi avaus.

Joko kaikki aiheet samassa sopassa. Tai muutamilla aiheilla oma seinänsä – politikka – talous – EU jne.

Kukin säilyttäisi oman palstansa omine aiheineen ja kommentointeineen. Olkoon tämä blogin kehityskeskustelun avaus

33 kommenttia artikkeliin “KEHITYSKESKUSTELUA”
  1. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Saas nähdä alkoiko esittämäni kehitys. Keskustelua ei vain syntynyt. Ja kävijätilastotkin oli nollilla. Politikolle tämä olisi ollut kannatuksen romahdus ja suuri gallup-tappio.

    Muutamia krukseja lähti taas pitkälle lennolle. Lennolle josta on myös paluumahdollisuus, jos vaikka olivat vääriä valintoja. Näissä tapauksissa tuomion purku on mahdollista ilman valitusta seuraavaan oikeusasteeseen.

  2. avatar Harri sanoo:

    Sellainen oli täällä muutama vuosi (tai 10) sitten, sellainen seinä.
    Sen nimi oli joku keskustelupalsta tms.
    Hyvin vapaa ja varsin hauska.
    Se oli liian hauska, toimitus ei kestänyt katsella ja se tapettiin.

  3. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    En tiennyt, että idea oli jo kokeiltu ja sillä tavalla vanha. Jos se oli hyvä ja hauska kuten Harri sanoo, miksei sitä voisi kokeilla uudestaan. Vaikka hieman rajaamalla, asettamalla jonkinlainen tyylitajun vaatimus, mutta kuitenkin riittävän vapaa.

    Muuten, näissä tietokoneen ohjelmissa on paljon parannettavaa. Ruutuun ilmestyy asetuksia tutkiessa sekä pankkiohjelmissa jne. sekava taulukko kuin varpusparvi. Tekstit ovat epäselviä ja käyttö on kuin pelaisi venäläistä rulettia, vain sillä erolla, että venäläisessä ruletissa toivoo, ettei sattuisi kohdalle. Jos olisin määräävässä asemassa vaatisin lookisuuden lisäämistä.

  4. avatar Harri sanoo:

    No ei se sellainen seinä varsinaisesti ollut, hiukan samanlainen
    kuin tämä, mutta täältä puuttuu huumori. Muutama ihminen vakuuttamassa tietävänsä kaiken lähes kaikesta. Mutta paikkansa kaikella, myös järkähtämättömällä itseluottamuksella.
    Tuollainen siivoton palsta, ei nyt ihan Suomi24-malli sentään, antaa isolle osalle kansaa sellaisen luovan kanavan ..ja sen huomaa, joskus valitettavasti, joskus hiukan toisella tavalla.

  5. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Ajatukseni oli, että jokaisen kirjoittajan palstan lisäksi olisi yleinen palsta (seinä) kaikenlaisille mielipiteille, myös huumorille, lajin taitajille. Eikä se kantaisi kenenkään nimeä, tai yksinoikeutta kirjoittaa, vapaa kun olisi. Kaikkien ei tarvitse tietää kaikesta tyhjentävästi. Voi vain virittää keskustelun, joka syventyy, kun kukin tuo siihen omat tietonsa ja ajatuksensa. Aihe vaihtuisi aina, kun joku sen vaihtaa, tuomalla uuden aiheen. Aiheet voisivat elää myös rinnakkain.

    Jokaisen itseluottamuksessa on ”kasvupotenttiaalia”, kun rohkaistuu julkisuuden kautta ruokkimaan. Tai sitten se sammuu julkisuudessa.

    Suomi24-malli on minulle täysin tuntematon.

  6. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Löysin jotain 24 keskusteluja. Niissä oli henkilöön käyviä mielenilmaisuja. Varsinaiset asiat puuttuivat. Ehkä siinä syy lopetukseen tai onko into vain lopahtanut.

    Olisi hyvä pitäytyä vain asioiden pohdiskeluun.

  7. avatar Harri sanoo:

    Suomi24 taitaa olla yhä Suomen suurin keskustelupalsta määrältään?..siinä on heikkouksia, ylilyöntejä ja vaikka mitä, mutta löytää sieltä asiaakin, kun jaksaa hakea. Asiaahan on paljon. Oletko tosiaan välttynyt koko palstalta?

  8. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Suomi24 palsta on joutunut tulemaan toimeen ilman ”henkistä” panostani. Täällä bittien keskellä touhuamiseni on kovin nuorta. Kirjoittelin maakuntalehteemme mielipidesivulle ja lähetin ne paperiversiona. Muutin tapojani, kun vanha systeemi sai suuritöisenä arvosteluja, siis lehden taholta. Näin se yhteiskunnan ja tekniikan kehitys johtaa meitä.

    Täytynee vielä etsiä tuon kyseisen palstan ydintä, josko siellä on mielenkiintoista menossa. Tämän blogin mielenkiinto näyttää laantuneen tavallisen tuulen tasolle. Mistään mielipidemyrskystä ei voi puhua. Täällä on ollut ja on edelleen mielenkiintoisia esilleottoja.

    Joskus on mukava mennä etujoukoissa, mutta perälaudan katsominenkin voi näyttää mielenkiintoisen osan yhteiskunnastamme. Olin ehkä viimeisiä Suomessa, joka käytti shekkejä – noita niin edistyksellisiä maksuvälineitä aikanaan. Kun kirjoitti shekin se oli aina sopava raha, vaaditun maksun kokoinen. Onneksi ympäristö tiesi mistä on kysymys, eikä shekkien käytön takia leimautunut. Oli mielenkiintoista seurata sitä intoa, millä pankkikorttien käyttöön mentiin. Mitä me olisimmekaan nyt ilman kännykkää, tietokonetta ja uusia maksuvälineitä. Kaikki nämä ovat kiihdyttäneet kulutusta ja tuoneet lisää yritystoimintaa, ehkä vaurauttakin. Muuttaneet yhteiskuntaa. Mutta heikentäneet rahan käytön tuntemusta. Tunnemme vain varallisuuden suureita lukuina. Euro myös himmensi hintatason tuntemusta. Kunnille ja valtiolle on käynyt samoin.

  9. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Sixten Korkman tuli myöntäneeksi globalisaation haitat. Eli olemme kaikille tuulille alttiita. Kun josakin rysähtää me maksamme ja pankit on se heikoin lenkki. Pankkien pitkät lonkerot ovat ne väylä, mitä myöten vaikutukset kulkeutuvat. Liiallinen rahan määrä on uhkatekijä ja Euroopan Keskuspankki työntää valtavia määriä lisää markkinoille. Lopullisia vaikutuksia tuskin kukaan vielä tietää. EKP:n asettamat tavotteet eivät näytä toteutuvan sen toiminnan takia. Talous elpyy hetkellisesti, kun on väsytty lamaan ja jotain yritysten on tehtävä elinkelpoisuuden säilyttääkseen.

    Nordean aikomus siirtää pääkonttori Suomeen paljasti millainen merkitys pankkien päätöksillä on. Ruotsissa siitä näyttää aiheutuvan melkein hallituskriisi. Pääkonttorin siirrolla, lehtitietojen mukaan, Nordea säästäisi miljardin vuodessa. Meidän hallituksellemme on työlästä päästä miljardisäästöihin, tämä vertailun vuoksi.

    Nordean päätös sisältää aimo annoksen EU-politikkaa. Ruotsi ja Tanska eivät ole rahaliitossa, omine valuttoineen. Näiden valtioiden itsenäistä asemaa yritetään horjuttaa ja kyseenalaistaa itsenäisen rahan hyöty. Tosiasiassa Ruotsi ja Tanska ovat yhteikuntina vakaanpia ja kehittyneenpiä kuin Suomi. Me emme tiedä mitä EU tarjoaa kun sen imagoa tällaisilla manöövereillä tuetaan. Kaikilla systeemeillä on salaiset kansionsa ja hämärät kujansa.

  10. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    EKP laskee joka kuukausu 60 miljardia euroa liikkeelle. Ihmetyttää ettei 2 %:n inflaatiotavoite ole päässyt edes alkuun. Ylimääräinen, väljä raha, yleensä työntää inflaation liikkeelle. Mutta olisiko rahanjaon kohde väärä. Yleisölle jaettuna kysyntä kasvaisi ja hinnat nousisivat kohisten. Mutta eihänsitä niin jaeta ja kilpailukunnon ylläpito pitää palkat kohtuullisina ja kysynnän vakaana. Niistä vähistä ostovoiman lisäyksistä kilpaillaan juuri hinnoilla. Eikä kilpailu asiakkaista ja markkinaosuuksista aiheuta inflaatiota. EKP toivoo inflaation työntävän kasvua vauhtiin. Samalla se keventäisi yritysten tuloskuntoa ja keventäisi velan hoitoa. Mutta siirtäisi rasitusta tavalliselle kansalle.

    Kyllähän se niin on, että kuluttaja ja yritykset ovat eri puolella, joskin yhteisiäkin hyötyjä on.

    Mihin EKP:n jakama raha sitten pesii. Käytetäänkö se olemassa olevien omaisuuksien arvojen nostoon, jolloin se koituu sijoittajien onneksi. Vai helpottaako se valtioiden velkaantumista. Näihin kysymyksiin olisi kansalaisten hyvä saada kansantajuisia vastauksia. Jos raha johonkin padotaan ja pato sitten murtuu, mitä tapahtuu.

    Kyllä Nordean pääkonttorin siirtoon liittyy EU-polittiikkaan ja rahaliittoon kytkeytyvä veto. Siitä on ilmassa haju tai ainakin tuoksu. Onko Norden siirrolla EKP:n rahanjaon kanssa linkittymä. Summat joita nuo suuret liikuttelevat ovat valtavia, mutta ne on kerätty meiltä pieniltä kansalaisilta, alkujaan puropahaisina ja ohjattu valtavirtaan, jossa miljardi on pieni raha.

    Milloinkahan virta kääntyy ja tavallinen kansa on rahan valuma-alueena, tai paremminkin kohteena.

  11. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Tosiasioiden tunnustaminen on kehityksen ensimmäinen ja tärkein edellytys. Onko asiat niin kuin hallitus halusi tilanteen nähdä ja saattaa opposition vaitonaiseksi yhteisellä hymistelyllä. Hallitus pitää varmaakin menetelmää tavotteen saavuttamiskeinona. Hyvä jos se toimii. Minulle heräsi muutamia kysymyksiä. Listaan niitä:

    1. Miksi poliisien voimankäyttö kenttätyössä on voimakkaasti lisääntynyt.
    2. Mistä aiheutuu vankiloissa todettu rakikalisoituminen.
    3. Liittyykö uskonto terrorismiin.
    4. Mitä yhteisiä piirteitä on pakolaisongelmaa aiheuttavilla mailla.
    5. Mitä tapahtuu, kun väestömuutos on maahanmuuton varassa.
    6. Radikailisoitumisella on niin yhtenäinen kaava. Miksi.

    Näihin vastaaminen voisi auttaa kaikkia osapuolia ja oltaisiin realiteettien äärellä.

  12. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Miten menikään vanha sanonta yhdestä kyselijästä jolle ei kymmenen ehtinyt vastaamaan?
    Olet jo varmaan omat vastauksesi miettinyt joten odottelempa niitä.
    Aihetta on niin paljon julkisuudessa kaluttu jotta tuskin mitään uutta siihen löytyy, vai löytyykö?

  13. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Erkki Strömberg on aivan oikeassa. Tiesin vastaukset. Kyselemällä haastoin lukijoita mielessään löytämään sen yhden sanan joka käy kaikkiin kysymyksiin vastauksena. Jätän sanan sanomatta, vaikka Speden ohjelmissa kehotetaankin sanomaan ruma sana niinkuin se on.

    Julkisuudessa aiheeseen liittyvää asiaa kalutaan harva se päivä, mutta mehevinpään ydinosaan ei kajota. Se on määritelty kielletyksi aiheeksi, hyvän ja pahan tiedon puuksi.

    Hallitus on opposition kanssa valinnut tietyn menetelmän. Sitä ei saisi avata perusteellisenpaan arviointiin. Toivottavasti se on oikea menetelmä. Vastuu on paralamenttaarinen, kun oppositio on siinä melkein kokonaisuudessaan mukana.

    Vanhat sanonnat ovat sattuvia. Käsittelin aihetta nyt samalla menetelmällä kuin hallitus, kuin myös kissalla on tapana menetellä kuuman puuron kanssa.

  14. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Hyvä Eero!
    Kerroit heränneesi kysymyksiin joita listasit.
    Nehän eivät olleet kysymyksiä vaan paremminkin väittämiä. Ihan kirjoitustapamme mukaan kysymyksen perään laitetaan kysymysmerkki (?) jota ei väittämän perään laiteta kuten toimitkin.

    1. Poliisien voimankäyttä kentttätyössä on lisääntynyt, onko, millä aikajanalla, miten ilmenee yms?
    2. Vankiloissa tapahtuu rakikalisoitumista. Tarkoititko radikalisoitumista? Onko se jotenkin lisääntynyt? Miten ja milloin? Eikös vankilaa ole pidetty aina rikollisten ”korkeakouluna”?
    3. Liittyykö uskonto terrorismiin. Mitä pidetään terrorisminä? Eräissä uskonlahkoissa suomessa kyllä lapset, nuoret ja vaimot elävät aikamoisessa terrorismissä tai ainakin terrorin alla. Tätäkö tarkoitit?
    4. Yhteisiä piirteitä on Yhdysvalloilla jossa ihmiset pakenevat myrskyä ja tulvaa ja vaikkapa Banladesin vastaavissa tapahtumissa, molemmissa valtio ei auta, ei evakoi, tätäkö tarkoitit?
    5. Alkuperäisväestö katoaa jos eivät riittävästi lisäänny, jos muutoksella tarkoitat vähenemistä. Muuten käsittämätön!
    &, Perustele väittämäsi!

  15. avatar Harri sanoo:

    Jos näihin yrittäisi yhdellä sanalla vastata, niin voi olla, että se kelpaa yhdeksi vastaukseksi.
    Kuitenkin jo ensimmäiseen kysymykseen on monta vastausta, mutta en kerro, koska täällä on sellainen tapa.
    En myöskään lähtisi toisen kirjoitusasua/oikeinkirjoitusta ihan hirveästi pilkkaamaan oikolukematta omaa tekstiäni ensin.

  16. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Muuten aika jännä, kun omaa tekstiä lukee, sen lukee aivan oikein, vaikka olisikin sen väärin kirjoittanut. Jos jatketaan tätä aloittamaani väistelyä, näyttää sille, että kaikilla on vastaukset hallussa. Kaikki nämä kysymyksiini liittyvät asiat ovat tapahtuneet muutamana viime vuotena. Eli sekin vahvistaa arvellut vastaukset oikeiksi. Kyllä ne ovat oikeita.

    Kansainvälisillä sopimuksilla ei ole varauduttu näin suurten massojen liikehdintään. Ne ovat lähinnä yksittäistapauksia silmälläpitäen laadittu.

    Saksan 30- luku on oiva esimerkki tapahtumien huomaamattomasta kehityksestä. Suurin osa kansasta intoutui uudesta järjestelmästä. Vain pieni vähemmistö näki mihin ollaan menossa. Mutta se joutui olemaan hiljaa. Me emme ole lähelläkään sitä, mutta tietty sukulaisuussuhde on kuitenkin. Tarkoitan Aatun valtaannousun mekanismia. Mihin se johti ja mitä jälkeen tapahtui on asia erikseen. Johti moniin vastakkainasetteluihin. Nyt pitäisi nähdä 2100-luvulle. Tänään vedetään sinne ulottuvia linjoja. Mutta meillehän on jo neljännesvuosi pitkä aika. Terveyspuolella tiedetään, että tauti saadaan kuriin helpoimmin, kun ensimmäisten oireiden ilmaannuttua ryhdytään hoitotoimiin.

    Lähi idän maissa, josta väki pääosin meille ja Eurooppaan siirtyy, on poikkeuksetta hallintojärjestelmät, joita en meille soisi mitään kautta kulkeutuvan.

  17. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Aamun TV1:n jälkipörssissä todettiin se taloutta piristävä vanha tieto. Onnettomuudet ovat hyväksi taloudelle. Kaikki katastrofit, luonnonmullistukset ja sodat ovat aina lisänneet taloudellista toimintaa. Korean sota aiheutti korkean konjuktuurin. Suomikin taisi saada siitä osansa. Sota on pannut myös keksinnöt liikkeelle. Ensin sotaa varten ja sitten hyödyttäen sivilielämää. Yritykset voivat ansaita jopa paremmin kuin rauhan aikana. Jälleenrakennus on monesti kansakunnan parasta aikaa työllisyyden näkökulmasta. Vain rahoitus mielletään ongelmaksi.

    Amerikan hurrikaanit antavat paljon työtä jälleenrakentamisessa, jos vain rahoitus on järjestettävissä. Ne, joilla on tarjota rahaa lainaksi ja palveluja alueen rakentamiseen, voivat saada uutta potkua toimintaansa. Myös vakuutusala saattaa olla hyötyjien joukossa pitkällä aikavälillä.

    Ilmastonmuutos saattaa olla hyväksi maailman taloudelle. Torjuntaan satsataan samoin onnettomuuksien jälkien siivoukseen. Myönteisyys yltää tiettyyn pisteeseen, jonka jälkeen vaikutukset ovat pelkästään kielteiset. Todennäköisesti ilmastonmuutos jatkaa tuon pisteen ohi, eikä ole enää pysäytettävissä.

  18. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Aamu-tv:ssä oli kattava paketti bitcoinista. Mutta jäi muutamie kysymyksiä. Kuka laskee bitcoineja lisää markkinoille, kun käyttö ja käyttäjien määrä kasvaa. Pelkkä arvonnousu ei riitä kattamaan tarvetta, vaikka se on ollutkin käsittämättömän suurta.

    Bitcoinin arvo on nyt 3500 euroa. Arvo on ollut tämän vuoden alussa 1000 euroa. Realitaloudessa mikään ei ole muuttunut, jolla voisi bitcoinin arvonnousua perustella. Miten arvo mitattaisiin, jos vertailuvaluuttaa ei olisi. Tämä keinovalutta tarvitsee parikseen oikean rahan kuten ateisti, vapaa-ajattelia ja jumalankieltäjä tarvitsee vastaparikseen oikean uskonnon. Eihän ateismia tarvittaisi ellei olisi mitä kritisoida. Vastaavasti kaikki olisivat vapaa-ajattelijoita, niinkuin ovatkin, kun eivät kuulu tähän rajoittavaan järjestöön.

    Bitcoinin arvonnousu on pelkkää spekulatiivistä olettamusta. Jos se olisi ainut maksuväline ilman virallisen rahan tukea, nousisiko sen ostovoima niin kuin nyt. Kymmenellä bitcoinilla saisi hienon uuden auton. Miten markkinoiden kävisi? Mikä olisi työn arvo? Kuka vastaa kysymyksiin?

  19. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Eero
    Mitenkä ilmastonmuutoksen torjuntaan satsataan, muuten kuin verottamalla kansalaisia? ja miksi ilmastonmuutos pitäisi pysäyttää?

  20. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Yritykset kehittävät tuotteita ja suuntaavat niitä merkkinoille tehdäkseen niillä bisnestä. EU ja valtiot asettavat päästörajoituksia, joka luo markkinoita. Onko firmojen etu edes pysäyttää muutosta. He menettäisivät bisnestä. Tehokkailla menetelmillä tekisivät itsensä tarpeettomiksi. Näin kait sitä taloudellista satsausta toteutetaan.

    Kannattaako ilmastonmuutosta pysäyttää, kun se tuottaa työtä ja markkinoita kuten hurrikaanien jälkien selvittely. Siinä saattaa olla ikiliikkujan idea. Se saa käyttövoimansa itsestään. Kun tuotteilla torjutaan, tuotteiden teko aiheuttaa ilmastonmuutosta.

    Kansalaisia joudutaan verottamaan, jos valtiot osallistuvat muuten kuin yrityksiä ja kansalaisia velvoittavia lakeja säätämällä.

    Koillisväylä on hyvä esimerkki myönteisestä ilmastonmuutoksen vaikutuksesta. Samalla päästään käsiksi arktisen alueen luonnonvaroihin. Ja sehän varmistaa koillisväylän auki pysymisen yhä pitemmän aikaa vuodesta. Ikivanhat saasteita aiheuttavat energialähteet ja raaka-aineet pääsevät vapautumaan. Arktinen neuvosto on peite-elin, jonka turvin toiminnan voi käynnistää ns. sivistyneesti.

    Bisneksen kannalta on hyvä, että tavaroita särkyy. Pelkkä kulumisen aiheuttama uusiminen ei tuottaisi riittävää talouskasvua vaurauden lisäämiseksi.

    Nämä eivät ole mielipiteitä, vaan eri vaikuttavien tekijöiden arviointia.

  21. avatar Harri sanoo:

    Missä määrin ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttamaa?
    Se on vähän epäselvää.
    Tästäkin jää se ratkaisu puuttumaan, miten se muutos pysähtyy. Se ei nimittäin pysähdy.
    Tää pallo tuhoutuu aikanaan.

  22. avatar Kansan ääni sanoo:

    Ilmaston lämpenemistä ei ainakaan Suomen tasolla huomaa millään lailla, vaan melkein päinvastoin. Globaalisti asia voi olla tietty hieman erilainen. Mikään maailman kaikkeudessa ei ole kuitenkaan stabiilia – tähtiä syntyy ja kuolee. Telluksella asia on aivan samoin, eikä ilmasto ei ole tässä poikkeus. En oikein vakuutu tiede-yhteisön ennusteista tai ilmaston muutoksen syistä. Tieteen tekijöillä on aivan sama tarve lukea omasta alastaan faktoja tiskiin kuin muillakin ammattilaisilla. Maailman kaikkeus tai edes maapallon ilmasto on kuitenkin todennäköisesti niin vaikea yhtälö, ettei niiden ymmärtämiseen riitä ihmisen ymmärrys tai supertietokone.

  23. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Ilmaston muutos ei näy meillä. Tätä kesää arvioidessa luulisi asian olevan päinvastainen. Maapallo on jäähtymässä. Meille vaikutukset tulevat muuttoliikkeenä niiltä alueilta maapalloa, jotka käyvät elinkelvottomiksi ja maaperän rikkaudet loppuvat, kuten öljy. Väitetään, että saharakin olisi ollut aikanaan vihreä keidas, asumis- ja viljelykelpoinen.

    Lajien sukupuutto on yksi hälyttävä merkki. Joillakin on suuri merkitys mahdollisuuksiimme tullä tällä pallolla toimeen. Pölyttäjien häviäminen työllistäisi meidät, mutta olisi mahdoton tehtävä ihmiskunnalle. Teolliset työpaikat, viihde ym. saisi unohtaa ja ryhtyä ammattimaisiksi pölyttäjiksi oman ruokansa ansaitakseen. Keksimiemme myrkkyjen ansiosta tuottavuus on noussut, mutta voi aiheuttaa valtavan tuhon, kun tietty kyllästymispiste ohitetaan.

    Mahdollinen ilmastonmuutos on jatkuvan kasvun ongelma. Kuinka kauan kestää, kun joka vuosi pitää olla vähintään 3 % edellisvuotta enemmän, jotta vaurautta olisi jaettavaksi ja lisättäväksi. Voimme lähestyä keihäänkärkeä moneltakin kantilta, eikä vain ilmastonmuutoksen kautta.

    Häiriö auringon toiminnassa saattaa muuttaa nopeastikin olosuhteitamme. Vetovoimien muutokset saattavat suistaa meidät radalta tai muuttaa etäisyyksiä. Vuosikaan ei olisi entisissä mitoissaan.

    Saattaa olla, että Pohjois-Korea hoitaa homman puolestamme ja vapauttaa meidät turhalta pohdiskelulta.

  24. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Ilmaston muutos näkyy ja tuntuu myös meillä, ei Suomi voi olla ulkopuolella ilmastonmuutoksesta.
    Miksi sitten lajien sukupuutto on hälyttävä merkki? Koko maailman historian on lajeja kuollut sukupuuttoon, joko ilmaston muutoksen, tai jonkin muun syyn takia ja tulee jatkossakin kuolemaan.
    Tämä ilmastonmuutoskeskustelu yleisellä tasolla on eräänlainen uskonto, joillain tahoilla sitä käytetään härskisti taloudellisessa mielessä hyväksi ja samoin sillä pelotellaan herkkäuskoisia ja manipuloidaan heitä.
    Onko nyt sellainen ilmasto, että se pitää saada pysymään stabiilina ja onko ihminen sitten tyytyväinen siihen, ei ole eikä tule jatkossakaan olemaan.

  25. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Kyllä lajeja on hävinnyt aikojen saatossa. Mekin olemme laji, jonka pysyvyyttä ei takaa kukaan. Jotkut lajit ovat tärkeitä eivätkä ole mahdollisesti ilmasto niin riippuvaisia. Mutta meidän toimintamme saattaa ne vaaraan. Mehiläiset ovat yksi laji, joka ei ehkä ole meille vaaraksi, mutta niiden puuttuminen saattaa olla. Seuraan niiden elintapoja kun pihassa on puolen tusinaa pesiä. Viisaita ovat ja hyödyllisiä sekä vankkoja tavoissaan, mutta eivät häiritseviä.

    Voi olla, että lajien harvetessa luonnon käyttäytyminen muuttuu tasapainottomaksi. Saalistajat ja saalislajit ovat riippuvaisia toisistaan. Niissä on vuosittaista vaihtelua. Mutta jos ruoka joltakin lajilta häviää, se on vaikeuksissa tai mukauduttava uusiin olosuhteisiin.

    Jonkun tutkimuksen mukaan kasveissakin on geneettisesti heikkoja ja häviämisherkkiä. Vahvistaako muuntelu kasveja vai tekeekö se häviämisherkemmäksi vaikka kasvien kestävyyttä saadaankin parannettua kasvitauteja vastaan.

    Lajeille ja samalla itsellemme olemme me vaarallisimmat. Yksi hullu leikkii parasta-aikaa avotulella rutikuivassa ympäristössä. Luulen sen olevan johtajan sisäpolitiikan kannalta välttämätöntä ja Kiinan ja Venäjän ulkopolitikan mukaista. Tukee Venäjän sotaharjoituksia ja mittaa lännen toimintaherkkyyttä ja yleensä kykyä reakoida tilanteisiin. Lajimme on nyt koetuksella. Maiden käyttäytyminen YK:n turvaneuvostossa ei ole sama kuin taustalla noudatettava politiikka.

  26. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Kyllä Kiina ja Venäjä ovat Pohjois-Korean takuumiehiä tässäkin tilanteessa ja ne ovat myötävaikuttaneet ydinaseen kehittelyssä. Molemmilla kun on taito hallussa. Näillä kolmella on ollut yhteinen aatepohja ja pienillä vivahde-eroilla edelleen samankaltainen. Kiina ja Venäjä ovat muuttaneet ajatteluaan tolouden osalta, muuten politiikka muistuttaa vanhaa hapatusta.

    Pakotteet eivät Pohjois-Koreaan tepsi. Ne olisi kohdistettava juurisyyhyn eli Kiinaan. Henkilöiden, jotka haluavat edistää rauhaa maailmassa, tulisi pidättäytyä ostamasta kiinassa valmistettuja tuotteita. Ainakin kahden vuoden ajan, sen etukäteen ilmoittaen. Tarvitaan 50 – 100 miljoonaa kuluttajaa, saadakseen riittävän tehon ja julkisuuden, joka yltää Kiinaan asti. Hallitukset ovat Kiinan kanssa taloudellisesti ”naimisissa”, joten ne eivät pysty olemaan operaatiossa mukana. Rauha on kansalaisten omissa käsissä. Nyt olisi vanhalla Kansainliitolla käyttöä ja olisi ehkä tehokkaanpi kuin valtioiden välinen, nykyinen YK.

  27. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Eduskunnan vieraslistojen välitön tuhoaminen on outo ilmiö avoimuuteen pyrkivässä yhteiskunnassamma. Mitä sillä halutaan varjella. Ei mittään. Salata kylläkin. Kaiken maailman lobbarit saavat vapaasti käydä painostamassa tai vaikka voitelemassa kanasanedustajia, eikä siitä jää dokumenttejä tarkastettavaksi.

    Käytäntö voi hyvinkin olla tarpeellinen ”vaalirahan keräykselle”.

    Vieraslista kertoisi paljon parlamentarismin ulkopuolisista voimasuhteista. Mitkä järjestöt, työmarkkinajärjestöt ja suuryritykset ovat voimissaan ja pystyvät vaikuttamaan lainsäädäntöön ja äänestyskäyttäytymiseen. Samoin ketkä kansaneustajat ovat vaikutuksille herkinpiä tai halukkainpia ulkopuoliselle vaikuttamiselle. Sekä miten he ovat ottaneet annetun tehtävän vastaan ja lähteneet sitä toteuttamaan.

    Ymmärrän hyvin salauksen tarpeen kansanedustajan näkökulmasta.

  28. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Kun seuraa sairaalan paikasta käytävää keskustelua huomaa kuinka eri linjoilla hankkeen puuhamiehet ja suuri yleisö ovat. Suunnitellun paikan haittapuolista on saatu pitkä lista. Näitä esitettyjä väittämiä ratkoi Ville Vuorijärvi (kanta-hämeen sairaanhoitopiirin tekninen johtaja) eilisessä 16.9 HäSa mielipidekirjoituksessa. Hän ratkaisisi sijoituspaikan tuomat ongelmat kiinteistön rakenteellisilla ratkaisuilla. Rauhallisenpi sijoituspaikka ratkaisisi ongelmat varmasti, eikä olisi pelkoa ns. ”homeongelmasta”, joka taitamattomalla rakkentamisella uhkaa koko yhteiskunnan taloutta ja ihmisten terveyttä.

    Hanke näyttää olevan enemmän politikkojen ja ns. asiantuntijoiden puuhaa. Ovatko toimitilojen tulevat käyttäjät ja erityisesti siellä työskentelevät tuoneet kantaansa suunnitelmiin ja sijaintiin esiin. Henkilökunnalla voisi olla näkemyksiä kohteen sijaintiin.

    Eri vaihtoehtojen julkinen vertailu olisi yhteiskunnan avoimuusperiaatteen mukainen. Vai onko vaihtoehtoja edes ollut olemassa. Yhteiskunnan päätöksenteko näyttää sattumanvaraiselta ja polittisista tuulista riippuvalta. Eli sairaalan paikka ja ehkä rakenteetkin päätetään polittisen ammattitaidon perustein ja lainsäädännön muutospaineen alla turhalla kiireellä, kun saadaan vielä olla päättävä elin.

    Onko 10:ntä vuotta kun nykyistä sairaalaa laajennettiin.

    Tämä kommentti oli Juhani Lehdon kirjoituksessa, mutta näyttää ettei se tule julkaistuksi alkuperäisen kirjoituksen yhteydessä. Joten julkaisen sen tässä ja nyt.

  29. avatar Janne L sanoo:

    Ville Vuorijärven mukaan ei haittaa, vaikka viihtyvyys uudessa sairaalassa ei olekaan samaa tasoa kuin Ahvenistolla, siksi ettei potilaita pidetä osastoilla kuin muutamia päiviä, entisaikojen viikkojen sijasta. TÄH – siis suomeksi, kyllä sitä kärsii, kun ei tartte niin kauan melusta ja kolinasta kärsiä. Lisäksi vuotijärvi esitti että sotasairaalahan sijaitsi rautatieaseman välttömässä läheisyydessä eli nykyisen pääterveysaseman sijoilla. Nyt meni kyllä ainakin meikäläiseltä täysin yli hilseen nämä perustelut. Voi kumpa terve järki voittaisi asiassa, mutta niinhän ei käy. Ainut toivomme on tässä asiassa nyt että valtio lyö jarrut pohjaan.

  30. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Sairaalasuunnitelman ympärillä kulkee laumanvartijakoira ja ulkokehällä paimenkoira. Paimenkoira kokoaa kaikki lauman jäsenet, jotka ovat jollain tavalla suunnitteluvastuussa uudesta sairaalasta ja etenkin sen sijoituspaikasta. Laumanvartijakoira taas vastaa ettei vääriä viestejä pääse lauman sisälle eikä laumasta ulos. Vartiointi näyttää onnistuneen hyvin.

    Tähän hankkeeseen sopii hyvin vanha sanonta: ”Ajetaan kuin käärmettä pyssyyn.” Sanonnan syvintä luonnetta en ole koskaan ymmärtänyt, miksi käärme pitäisi saada pyssyyn. Haulikon piippuun se ehkä onnistuisi konttuuttaa, tuo kyy, mutta en olisi minä, joka haulikon siiten laukaisisi. Saattaisi koko helahoito levitä laukaisijan silmille.

    Janne L:n suomennos Vuorijärven kirjoituksesta oli todella sanatarkka ja avasi kuinka sama asia voidaan esittää myönteisenä ja kielteisenä. Nythän on niin, kuten entisellä politikko Sundqvistillä oli tapana aloittaa puheensa. potilaatkin voivat kokea kyseisen häiriön myönteisenä tai kielteisenä. Sairaalan suunnittelijat ilmeisesti olettavat, että potilas pysyy elämäsä paremmin kiinni kun vähän täsisee ja jytisee.

  31. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Monet varmaan tuntevat ketkä ovat paimenkoirien tehtävissä ja ketkä ovat paimennettavia. Menettely on aika yleinen piirre politiikassa. Lähellä puoluekuria. Mielenkiintoista, että tuollainen tapa on pesiytynyt suomalaiseen yhteiskuntaan. Keskitetyssä vallankäytössä kun menetelmä on yleistä ja välttämätöntä. Alkuperäiseen demokratiaan paimennusmenetelmä ei ole kuulunut. Monesti kielteiset menetelmät hiipivät pikku hiljaa, aste asteelta käytännöksi. Harva pysähtyy ajattelemaan mihin tuollainen vallan keskittäminen johtaa. Menetelmästä luopuminen vaatii pitkää taistelua ja mielipiteen muokkausta, sillä valtansa katoamista kukaan ei hyväksyisi vapaaehtoisesti.

  32. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    SUOMEN PRESIDENTIN SYNTYPERÄVAATIMUS.
    Kansainväliset vaalitarkkailijat ovat ehdottaneet, ettei Suomen presidentin tarvitsisi olla alkuperältään suomalainen. Niin onhan meitä ruotslaiset ja venäläiset hallinneet ennekin. Siitähän meillä on kokemuksia. Ruotsalaiset ovakin meitä edistyksellisenpiä. Heidän kuninkaansa onkin itse asiassa ranskalainen. Seuraava kuninkaaksi nouseva onkin sitten saksalaisranskalainen muistaakseni.

    Euroopan kuninkaalliset ovatkin todella sekakansaa. Eikä tsaarikaan ollut puhtaasti venäläinen. Suomalaiset eivät tietääkseni ole päässeet kuninkaallisiin sukupuihin. Ja meillekin kokoomus tai oikeisto oli hommaamassa saksalaista kuninkaaksi. Ettei se ajatus niin uusi olekaan.

    Näin pienen maan presidenttiys hoituisi sivutoimisena ainakin Putinilta. Hän on tehokas hoitamaan useankin maan asioita ja siirtelemään rajoja ns. Venäjän kannalta luonnollisiin kohtiin. Putinille voisi asettaa ehdoksi Karjalan ja toisen käsivartemme paluttamisen presidentin tointa vastaan. Itse asiassa kun nyt on vauhtiin päästy voisi samalla Suomen uudeksi pääkaupungiksi muuttaa Pietarin. Pitäisikö nyt ryhtyä Duumasta toimeen.

    Tosiasiassa olemme arvostelun uhreja. Hönkäsemme tekemään oitis mitä muut vähänkin ehdottavat. Perinteisesti Suomen presidentti on ollut kansan etujen takuumies, siihen asti kun presidentin valtaa kavennettiin. Nyt hallitus voi mellastaa mielin määrin. Tasapainottavaa kansan edustajaa ei ole. Koivisto ei ymmärtänyt presidenttiyden merkitystä. Nykyinenkin on innostunut enemmän maailmanpolitiikasta, eikä hänen puoluekantansakaan ole omiaan ymmärtämään kansan tarpeita.

    Presidentin suomalaisesta alkuperävaatimuksesta luopuminen tuo yhden merkittävän kiistanaiheen vaaleihin ja vaalien väliseen keskusteluun. Ja nostattaa vastavoimia ns. kaiken varalta, kun ei ole varmaa mitkä ovat kansan johtajan tavotteet perimmältään. Noin tärkeä tehtävä pitää olla alkuperäisen suomalaisen käsissä. Kun on alettu ymmärtää mitä kaksoiskansalaisuuskin puolustusvoimissa ja keskeisissä hallinnon tehtävissä voi merkitä.

  33. avatar Harri sanoo:

    Miten määrittelet alkuperältään suomalaisen?

Jätä kommentti

css.php